Aboa-apuraha kuvataiteilija-nukenrakentaja Heini Maaraselle
17.12.2024
Turun kaupunki 11.12.2024, 09:18
Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunta on myöntänyt Aboa-apurahan kuvataiteilija-nukenrakentaja Heini Maaraselle. Vuoden mittainen työskentelyapuraha on suuruudeltaan 26 269 €. Lisäksi lautakunta jakoi runsaat neljä miljoonaa euroa avustuksia kulttuuri- ja taidealan toimijoille.
Aboa-apuraha myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa nukketeatteritaiteilijalle. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta toteaa perusteluissaan, että Heini Maaranen on aktiivinen ja ansioitunut nukketeatterialan ammattilainen, joka on erikoistunut nukkesuunniteluun ja nukenrakentamiseen. Maaranen on työskennellyt vähemmän tunnetun taiteenlajin edistäjänä sekä Turussa että valtakunnallisesti ja tuonut nukketeatteritaidetta esille eri tyylilajeja edustavissa esityksissä. Aboan myöntäminen Maaraselle on samalla kunnianosoitus Turussa toimivalle, valtakunnallisesti arvostetulle nukketeatterikentälle.
Heini Maaranen on saanut vuonna 2019 Varsinais-Suomen taidepalkinnon. Hänen rakentamiaan nukkeja on nähty muun muassa Turun kaupunginteatterissa (esim. Prinsessa Hamlet), Helsingin kaupunginteatterissa, Åbo Svenska Teaterissa (Kalevala), Tampereen työväen teatterissa, Kansallisteatterissa, KOM-Teatterissa sekä Tehdas Teatterissa (mm. Romeo ja Julia, Myrsky) .
Aboa-apurahalla Heini Maaranen aikoo suunnitella ja rakentaa nukkeja lapsille ja nuorille suunnattuun esitykseen Turussa. Huoneiden kirja -suurteoksen luoneet taiteilijat aikovat toteuttaa syksyn 2025 aikana uuden immersiivisen esityksen, joka pohjautuu Reetta Niemelän fantasiatrilogiaan Mustan kuun majatalo.
Aboa-apuraha myönnetään vuosittain yhdelle turkulaiselle ammattitaiteilijalle. Vuoden 2025 apurahaa haki 26 henkilöä. Arvioinnin perusteina ovat olleet työskentelyn taiteellinen laatu, taiteilijan ansioituminen ja kaupungin vetovoimaisuuden lisääminen.
Yli neljä miljoonaa euroa avustuksia kulttuuri- ja taidealan toimijoille
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta on myöntänyt runsaat neljä miljoonaa euroa avustuksia turkulaisille kulttuuri- ja taidealan laitoksille sekä taiteen perusopetuksen oppilaitoksille.
Avustusmäärärahan kasvu perustuu kaupunginvaltuuston 11.11.2024 hyväksymään vuoden 2025 talousarvioon. Osana talousarviopäätöstä kaupunginhallitus siirsi 2,3 miljoonaa euroa kulttuuri- ja nuorisolautakunnan jaettavaksi. Samalla kulttuuri- ja nuorisolautakunnan vastuulle siirtyi 11 turkulaista taide- ja kulttuuriorganisaatiota, jotka ovat aiemmin saaneet tukea kaupunginhallitukselta. Näille toimijoille myönnettiin avustusta vuoden 2024 tasoa vastaavasti.
Lopuista kulttuurialan avustuksista sekä henkilökohtaisista taideapurahoista lautakunta päättää helmikuussa 2025.
Linkit lautakunnan 10.12. kokouksen esityslistan liitteisiin:
- Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2025
- Taiteen perusopetuksen oppilaitosten toiminta-avustukset 2025
Lisätiedot:
Kulttuurijohtaja Anu Laitila, anu.laitila@turku.fi, puh. 044 794 9997
Heini Maaranen, heini.maaranen@gmail.com, puh. 040 592 2632