Nummen kirjaston uudeksi paikaksi ehdotetaan vesilaitoksen asuinrakennusta Halisissa
24.10.2024
Turun kaupunki 23.10.2024, 18:30
Turun kaupunki suunnittelee siirtävänsä Nummen kirjaston lähelle Aurajokea, vesilaitoksen asuinrakennukseen. Kirjastolle halutaan pysyvä ja laajaa käyttäjäkuntaa palveleva uusi sijainti.
Nummen kirjaston kunto on arvioitu huonoksi ja uudelle kirjastotilalle on kova tarve. Turun kaupunginhallitus päätti kesäkuussa 2023, että Nummen kirjasto sijoittuisi uudisrakennukseen nykyisen kirjaston paikalle osoitteeseen Töykkälänkatu 22. Kirjasto olisi tässä suunnitelmassa sijainnut tulevan asuinrakennuksen yhteydessä.
Kirjaston sijainti on nyt otettu uuteen tarkasteluun, sillä Töykkälänkadulle sijoittuva hybridirakennus vaatisi kaavamuutoksen.
– Kirjaston rakentaminen nykyiselle paikalleen asemakaavan muutoksen jälkeen tarkoittaisi väistämättä kirjaston siirtymistä ensin väistötiloihin. On myös iso riski, että sopivia väistötiloja ei löytyisi. Siinä tapauksessa Nummen ja Halisten alue olisi pitkään ilman kirjastoa, sanoo palveluverkkojohtaja Minna Juselius.
Hyvien yhteyksien päässä
Vesilaitoksen asuinrakennus on noussut ehdolle kirjaston uudeksi sijaintipaikaksi, sillä Halisten vesilaitoksen alueelle ollaan kaavoittamassa täydennysrakentamista ja Aurajokivarsi halutaan avata nykyistä laajemmin ulkoilukäyttöön. Rakennus sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla ja kauniilla paikalla, joka kirjaston yhteydessä olisi avoin kaikille kaupunkilaisille. Myös alueen jalankulku- ja pyörätieverkostoa ollaan parantamassa.
– Nummen ja Halisten alue ansaitsee saavutettavan kirjaston, joka palvelee mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti kaikkia ryhmiä. Vesilaitoksen talossa kirjasto olisi viihtyisässä ympäristössä ja hyvien yhteyksien päässä, sanoo kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula.
Vuonna 1922 valmistunut rakennus on kaupungin omistuksessa. Kirjastona se saisi arvokkaan uuden käytön ja pihapiiriä voitaisiin käyttää erilaisten tapahtumien järjestämiseen.
Riittävät ja toimivat tilat
Kaupunki on tehnyt Vesilaitoksen asuinrakennuksessa selvityksiä, joiden perusteella talo on muutettavissa kirjastokäyttöön. Käyttötarkoituksen muutos vaatii poikkeamisluvan.
– Rakennus on sellaisessa kunnossa, että siihen olisi lähivuosina joka tapauksessa tehtävä perusparannus. Tilat ovat järkevällä tavalla uudistettavissa kirjastokäyttöön ja niistä saadaan esteettömät, kertoo tilapalvelujohtaja Leevi Luoto.
Luoto pitää erityisen tärkeänä sitä, että kirjastolle ei tarvitsi etsiä väistötiloja. Muutto olisi mahdollinen kuitenkin vasta vuosien päästä, sillä tarkkaa suunnittelu- ja korjausaikataulua ei vielä ole. Rakennuksessa on tällä hetkellä vuokralaisia, joille kaupunki on tiedottanut kirjastosuunnitelmista.
Kirjaston uusimmasta sijaintivaihtoehdosta järjestettiin yleinen keskustelutilaisuus Nummen kirjastossa keskiviikkona 23.10.24. Uudesta sijainnista ei ole vielä päätöstä. Valmistelussa halutaan kuulla alueen asukkaiden ja toimijoiden näkemyksiä. Ehdotus viedään aikanaan kaupunginhallituksen arvioitavaksi.
Vesilaitoksen asuintalo Halisissa
* Rakennettu vuonna 1922.
* Talo on kolmikerroksinen, tällä hetkellä asuinkäytössä.
* Asemakaava on vuodelta 1980. Käyttötarkoituksen muutos vaatii poikkeamisluvan.
* Sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla alueella.
Lisätietoja:
Tilapalvelujohtaja Leevi Luoto, p. 050 558 9365, leevi.luoto@turku.fi
Palveluverkkojohtaja Minna Juselius, p. 050 558 9308, minna.juselius@turku.fi
Kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula, p. 050 590 7691, rebekka.pilppula@turku.fi