Joulubaari, taidetta ja luontokokemuksia – Ruokakaupunki Turku edistää elämyksellisiä kokeiluja
26.11.2024
Turun kaupunki 22.11.2024, 10:05
Ruokakaupunki Turku haluaa vahvistaa alueen vetovoimaa ympärivuotisena ruokakohteena. Se mahdollistaa neljä uutta kokeilua, jotka rikastuttavat tarjontaa kesäsesongin ulkopuolella. Kokeilut tuovat markkinoille uniikkeja, ruokaan keskittyviä elämyksiä ja palveluita sekä elävöittävät kaupungin eri alueita.
Turun kaupunki tukee ruokaan perustuvia elämyspalveluiden kokeiluja osana ruokakaupungin kehittämistä. Rahoitettavat kokeilut valittiin tänä syksynä järjestetyn julkisen hankintakilpailutuksen kautta. Tällä kertaa kokeiluilla halutaan elävöittää kesäsesongin ulkopuolista aikaa, ja valinnoissa painotettiin sitä, että kokeiluissa hyödynnetään eri alojen toimijoita ja osaamista.
Kokeilujen tavoitteena on testata ja konseptoida uusia palveluita ja tuotteita, monipuolistaa tarjontaa sekä kasvattaa kysyntää. Kokeilut tarjoavat uudenlaisia ruokakokemuksia sekä kaupunkilaisille että matkailijoille.
Kokeiluja toteuttavat paikalliset toimijat, ja kokeilujen tuloksia arvioidaan sekä asiakaspalautteen että osallistujamäärien perusteella. Tavoitteena on luoda pysyviä konsepteja tulevaisuuden Turkuun.
Tuettavaksi on valittu neljä kokeilua, joista kaksi toteutetaan loppuvuoden 2024 aikana ja kaksi vuonna 2025. Kokeilut ovat:
Kakola Brewingin Joulubaari tuo uutta elämää Vanhalle Suurtorille
Vanhan Suurtorin historiallinen Brinkkalan sisäpiha saa uutta kuhinaa Kakola Brewing Companyn Joulubaarin myötä.
Perjantaina 22.11. avautuva, mahdollisesti Suomen pienin Joulubaari tarjoilee jouluisia makuja, jotka on toteutettu paikallisista raaka-aineista paikallisten toimijoiden tekeminä. Tarjolla on muun muassa jouluista herkkupuuroa, paikallisista raaka-aineista valmistettua erikoisglögiä ja muita juomia sekä leivonnaisia. Tarjontaa täydentävät kolme kertaa toteutettavat, paikallisten nuorten kokkien valmistamat pienillalliset.
Joulubaari yhdistää monia eri toimijoita, ja muun muassa paikan sisustus on toteutettu käytetyillä design-aarteilla paikallisen yhteistyökumppanin kanssa.
Joulubaari on avoinna pe-su ajalla 22.11–22.12 - perjantaisin kello 17–21 ja la-su klo 11–17.
Joulubaari on Kakola Brewing Companyn kokeilu, jolla testataan Suurtorin alueen elävöittämistä konseptilla, joka on toistettavissa ja skaalattavissa tulevaisuudessa.
Suomen Joutsenelle avautuu glögikahvila Valon polun aikaan
Merellinen Turku näyttäytyy uudella tavalla Valon polun yhteydessä, kun Suomen Joutsenelle avautuu ensimmäistä kertaa glögikahvila.
Suomen Joutsenella ei ole aiemmin toteutettu talvisia tapahtumia, mutta nyt Kapteenin salongin aulassa sekä laivan kannella voi nauttia pientä purtavaa ja kuumaa juotavaa. Samalla voi ihastella Forum Marinumin piha-alueelta löytyviä valotaideteoksia sekä talvisia maisemia.
Suomen Joutsenen Glögikahvila on avoinna Valon polku -tapahtuman aikaan 5.–8.12. päivittäin klo 17–22.
Forum Marinumin ja ravintola Göranin yhdessä toteuttaman kokeilun tavoitteena on luoda uusia, elämyksellisiä tapoja museoalusten ympärivuotiselle käytölle.
ProAgrian maisemakävelyt tutustuttavat Ruissalon luontoon
Ruissalon upeat maisemat, villiyrtit ja ruokaketjun monimuotoisuus kohtaavat ProAgrian ideoimassa kokeilussa. Kävelyt järjestetään toukokuun alussa, jolloin luonto on heräämässä ja villiyrtit ovat parhaimmillaan.
Ohjattu maisemakävely Ruissalon ympäristössä tutustuttaa alueen monipuoliseen luontoon ja sen erilaisiin luontotyyppeihin. Kävelyllä keskustellaan mm. laidunnuksesta, villiyrteistä, lähiruoasta sekä ihmisen vaikutuksesta luonnon monimuotoisuuteen. Osallistujat pääsevät osallistumaan ruoanlaittoon ulkona hyödyntäen sesongissa olevia luonnonantimia.
Kokeilu toteutetaan Ruissalossa, koska sinne pääsee helposti myös joukkoliikenteellä. Maisemakävelyitä voidaan tulevaisuudessa laajentaa villiyrteistä vaikkapa marjoihin ja sieniin, ja niitä voidaan toteuttaa myös kansainvälisille matkailijoille.
ProAgria Länsi-Suomen toteuttamassa kokeilussa yhdistetään ruoka-asiantuntijan ja maisema-asiantuntijan osaamiset ja luodaan konsepti, jossa osallistuja näkee maiseman ja lähiruoan uusin silmin.
Taide ja tastingit liittoutuvat Taiteen talossa
Taidetta ja tastingeja -konsepti kutsuu osallistujat Taiteen taloon, jossa ruoka, juoma ja taide yhdistyvät ennennäkemättömällä tavalla. Osallistujilla on mahdollisuus nauttia makuelämyksistä ja luoda omaa taidettaan. Tavoitteena on luoda uudenlainen fun dinig-konsepti, jossa voivat yhdistyä esimerkiksi tanssi ja currywurst.
Tapahtumat toteutetaan Taiteen talossa alkuvuoden 2025 aikana torstaisin kerran kuukaudessa. Jokaisessa tapahtumassa on oma teemansa ja eri ruokapalveluiden tuottaja, eli jokainen kokeilu on itsenäinen kokonaisuutensa ja se yhdistää eri toimijoita yhteistyöhön.
Taiteen talon toteuttama konsepti testaa myös alueen soveltuvuutta ruokatapahtumiin. Se tuottaa tapahtumallisuutta, joka houkuttelee Taiteen talon asiakkaita viivähtämään paikassa pidempään.
Lisätiedot:
Turun kaupunki
Elinvoiman palvelukokonaisuus/Tapahtumapalvelut
Kehityspäällikkö
Päivi Pohjolainen
paivi.pohjolainen@turku.fi
+358 50 5590 578
Ruokakaupungin projektipäällikkö
Heli Nieminen
heli.nieminen@visitturkuarchipelago.fi
+358 44 709 6787