TURKU UUDISTAA NUORISOTYÖTÄ JA NUORISOTILATOIMINTAA – OSASTA NUORISOTILOJA SAATETAAN LUOPUA
26.11.2024
Tiedote. Julkaistu: 25.11.2024, 15:46
Turun kaupunki
TURKU KEHITTÄÄ JA UUDISTAA KAUPUNGIN NUORISOPALVELUJA. KESKEISENÄ
MUUTOKSENA ESITETÄÄN PAATTISTEN, MAARIAN JA TERÄSRAUTELAN
NUORISOTILOJEN SULKEMISTA ENSI KESÄNÄ JA NIIDEN TOIMINNAN SEKÄ
HENKILÖKUNNAN KESKITTÄMISTÄ MUIHIN NUORISOTILOIHIN. SAMALLA
TYÖTAPOJA UUDISTETTAISIIN. KYSEISTEN ALUEIDEN NUORILLE OLISI
JATKOSSAKIN TARJOLLA RUNSAASTI PALVELUJA.
Uudistuksen suunnittelun pohjaksi kerättiin taustatietoa muun muassa
nuorilta, nuorisotyöstä, tiloista, kustannuksista, järjestöjen
tarpeista ja väestökehityksestä.
Asia esiteltiin 25.11. Turun kaupunginhallitukselle, joka pyytää
esityksestä lausunnot kulttuuri- ja nuorisolautakunnalta, kasvatus- ja
opetuslautakunnalta sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen
lautakunnalta ja tekee sen jälkeen päätöksen aiheesta.
Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että jatkovalmisteluissa
otetaan huomioon, että nuorisotoimintaan käytettävä panostus Turussa
ei laske, vaan säästyvät ulkoiset ylläpito- ja muut kustannukset
luovuttavista tiloista kohdistetaan nuorisotyöhön. Lisäksi Paattisten
alueella tulee jatkaa viipymättä alakouluikäisten nuorisotyön
toimintamallia muun muassa koulun tiloissa. KH edellyttää myös, että
jatkovalmisteluissa tulee huomioida koko Turun palveluverkko, jotta
kokonaisuus nuorisotyön tilanteesta ja tarpeesta pysyy ajantasaisena.
Osana Nuorisotyö 2025 -kehittämistyötä on tehty
palveluverkkoselvitys, jonka tavoitteena on kehittää
nuorisotilatoimintaa ja muokata alueellista nuorisotilaverkostoa.
Suunnitelmassa_ _ensi kesästä lähtien Yli-Maarian Ypsilon jäisi
pohjoisen Turun kokoavaksi nuorisotilaksi ja Maarian sekä Paattisten
nuorisotilojen toiminta kohdennettaisiin sinne. Vastaavasti
Teräsrautelan nuorisotilan toiminta kohdennettaisiin_ _Runosmäen
Riimiin ja Aunelan nuorisotilaan. Kehittämistyön myöhemmässä
vaiheessa tarkastellaan ostopalvelujen ja itse tuotettujen palveluiden
suhdetta sekä keskustan alueen nuorisotiloja ja -toimintaa.
Nuorisopalvelujohtaja ANNINA LEHTIÖ-VAINIO painottaa, että vaikka
osasta nuorisotiloja luovuttaisiin, alueen nuorille olisi silti tarjolla
paljon erilaisia palveluja. Esimerkiksi nuorisopalvelujen järjestämät
kokoavat palvelut, kuten retket ja tapahtumat, digitaalinen nuorisotyö
ja verkon pelitoiminta olisivat edelleen nuorten käytettävissä.
Lisäksi alueilla on tarkoitus järjestää toimintaa muun muassa
loma-aikoina.
- Tuotamme alueille myös tarvittaessa erityisnuorisotyötä,
jalkautuvaa nuorisotyötä ja etsivää nuorisotyötä. Pyrimme myös
lisäämään nuorten palveluita alueilla solmimalla kumppanuuksia
kolmannen sektorin ja kaupungin eri toimijoiden kanssa, sanoo
Lehtiö-Vainio.
KOHTI UUTTA TYÖTAPAA
Nuorisotyö 2025 -kehittämistyön tavoitteena on luoda yhteinen
käsitys siitä, mitä nuorisotyö Turussa on ja mitä sen pitäisi olla
tulevaisuudessa. Nuoret ja heidän tarpeensa ovat palveluiden
kehittämisen keskiössä.
Nuorisopalveluiden nykyinen tiukasti nuorisotiloihin sidottu
toimintamalli ei ole mahdollistanut nuorten tarvitsemaa palvelujen
monimuotoisuutta.
- Nuorisotyön tulisi olla joustavaa ja ketterää, oikea-aikaista ja
-paikkaista, erityisesti tilanteessa, jossa resurssien lisääminen on
mahdotonta. Pyrimme muutoksilla nyt siihen, sanoo Lehtiö-Vainio.
Suunnitteilla olevien uudistusten tavoitteena on luoda aiempaa
suurempia, kolmen henkilön työyksiköitä. Ne mahdollistavat muun
muassa sen, että nuorisotilat ovat varmemmin avoinna. Kahden henkilön
työyksiköissä nuorisotilaa ei voi työturvallisuussyistä pitää
auki yhden työntekijän voimin, mikäli toinen työparista on jostain
syystä yllättäen pois töistä.
Useamman henkilön yksiköt mahdollistavat myös monipuolisemman ja
laadukkaamman työotteen, kuten jalkautuvaa nuorisotyötä,
pienryhmätyöskentelyä, koulussa työskentelyä ja osallistumista
moniammatilliseen työhön ja alueiden kehittämiseen. Suuremmat
yksiköt vahvistavat lisäksi työantajan pito- ja vetovoimaa.
Palveluverkkotyötä on tehty vuoden ajan keräämällä tietoa laajasti
nuorista, nuorisotyöstä, tiloista, kustannuksista, järjestöjen
tarpeista, väestökehityksestä yms. Tietoja on verrattu muihin Suomen
suuriin kaupunkeihin. Myös lapsia, nuoria ja kolmannen sektorin
toimijoita on kuultu.
LISÄTIEDOT: Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio, p. 050 554 6127